
Team Finland -verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuva- ja promootiotyötä, yritysten kansainvälistymistä sekä Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja. Sen tavoitteena on tehostaa näiden sektoreiden suomalaistoimijoiden välistä yhteistyötä.
Team Finland -verkoston ytimen muodostavat työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä näiden tulosohjauksessa olevat julkisrahoitteiset organisaatiot ja ulkomaiset verkostot. Team Finland -verkostolla on yhteinen, valtioneuvoston toteuttama ohjaus. Sen ulkomaisesta toiminnasta vastaavat yli 70 paikallista tiimiä eri puolilla maailmaa.
Maailmantalouden murros on johtanut tilanteeseen, jossa suomalaisten hyvinvointi riippuu entistä voimakkaammin asioista Suomen rajojen ulkopuolella. Meidän on pystyttävä vaikuttamaan ulkomaiseen toimintaympäristöön ja tukemaan sitä, että ulkomailla tehdään meidän kannaltamme edullisia valintoja. Tähän pystymme parhaiten yhteistyöllä.
Tukholmassa on jo pitkään toiminut ns. Suomi-ryhmä, jonka puitteissa suurlähetystö, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari, Ålandskontoret sekä Tukholman Suomi-instituutti ovat tehneet kokoontuneet. Team Finland –verkoston luomisen myötä Suomi-ryhmä muuttui 17.9.2012 Ruotsin Team Finland –verkostoksi.
Koordinaattori:
Lähetystösihteeri Laura Lindgren
Suomen suurlähetystö, Tukholma
Puh. + 46 8 67 66 721
laura.lindgren(a)formin.fi
Puheenjohtaja:
Suurlähettiläs Harry Helenius
Yllämainittujen lisäksi muita tärkeitä yhteistyötahoja on lukematon määrä, mm. Göteborgin kunniapääkonsulaatti ja Suomen laaja kunniakonsuliverkosto Ruotsissa.
Yhteydet niin Suomen ja Ruotsin valtionhallinnon, elinkeinoelämän, kulttuurielämän kuin kansalaisyhteiskunnankin välillä ovat tiiviit ja monipuoliset. Ruotsi on Suomelle ainutlaatuinen kumppani, myös taloudellisten ulkosuhteiden hoitamisen kannalta.
Suomi pyrkii säilyttämään myönteisen kuvansa Ruotsissa ja vahvistamaan ruotsalaisten käsitystä Suomesta läheisenä yhteistyökumppanina. Viiden vuoden kuluttua Suomen tulisi näkyä Ruotsissa tasa-arvoisena vertailukohteena yhä useammilla sektoreilla, niin poliittisessa, kulttuuri- kuin taloudellisessakin keskustelussa. Ruotsi on tällä hetkellä Suomen tärkein vientimaa ja tavoitteena on tukea suomalaisyritysten toimintaa Ruotsissa siten, että Ruotsi säilyy myös jatkossa tärkeimpänä vientimaana.
Ruotsissa Team Finland –verkoston puitteissa järjestetään jo nyt suuri määrä erilaisia yhteishankkeita, kuten esimerkiksi kouluseminaarisarja yhteistyössä lähetystön ja instituutin kesken ja toiminnan yhteisesittelyt vierailuryhmille. Yhteishankkeita on ollut erityisen paljon lähetystön ja Suomi-instituutin välillä, samoin Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin ja lähetystön yhteishankkeet ja toiminnan esittely esimerkiksi vierailuryhmille on ollut tiivistä. Yhteishankkeiden mahdollisuuksia tarkastellaan Team Finland –verkoston kokouksissa suunniteltaessa tulevia hankkeita.
Suurlähetystö levittää Suomi-tietoutta suosittujen nettisivujensa, Facebookin ja Twitterin kautta sekä lähetystön kuukausittaisen uutiskirjeen avulla.