Suoraan sisältöön
Suomen ulkoministeriö

Historia - Suomen suurlähetystö, Tukholma : Suurlähetystö : Historia

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Tukholma
SUOMEN KUNNIAPÄÄKONSULAATTI, Göteborg


Finlands ambassad
Gärdesgatan 11, 115 27 Stockholm
+46 8 676 6700, info@finland.se
Finlands honorära generalkonsulat
Götgatan 10, 41105 Göteborg
+46 31 801 050, sanomat.got@formin.fi
Suomi | Svenska |  |  | Instagram
Kirjasinkoko_normaaliKirjasinkoko_suurempi
 

Historia

Suomen ensimmäinen lähetystö 1918

Suomen hallitus asetti syyskuussa 1917 Tukholmaan kaikkiin Skandinavian maihin tarkoitetun kauppa-asiamiehen, pankinjohtaja Olof Nykoppin, jolle vuokrattiin toimisto Östermalmilta, Artillerigatan 14. Näissä vaatimattomissa kahden huoneen työtiloissa avattiin jo 12.12.1917 epävirallinen "Suomen asiain toimituskunta Tukholmassa". Tammikuussa 1918 siitä tuli Suomen ensimmäinen lähetystö, jolloin se toimi paitsi diplomaattisena edustustona, myös tärkeänä etappitukikohtana myöhemmin vuonna 1918 perustetuille muille Vaasan senaatin edustustoille (Berliini, Kööpenhamina, Lontoo, Oslo, Pariisi). Lähetystön yhteydessä toimivat myös paikallisten suomalaisten aktivistien ase- ja elintarvikehankintoja varten perustama finanssikomitea sekä Suomen propagandatoimisto.

Suomen ensimmäisenä edustajana Tukholmassa toimi 13.1.1918 alkaen va. asiainhoitaja Claes Alexis Konstantin Gripenberg (1852-1927). Hän oli kolme vuosikymmentä aikaisemmin toiminut virkamiehenä Pietarin valtiosihteerinvirastossa ja sen jälkeen vuosina 1891-1911 vankeinhoitohallituksen ylijohtajana. Ulkoasiainhallintoon Gripenberg tuli Helsingfors Privatbankenin notariaattiosaston esimiehen tehtävistä. Uraan kuului myös kahteen otteeseen toiminta ritariston ja aatelin valtiopäiväedustajana. Todellisen valtioneuvoksen arvon saanut Gripenberg oli ansioitunut itsenäisyyspoliitikko (RKP). Hän oli osallistunut henkilökohtaisesti jääkäriliikkeen järjestämiseen ja sai Tukholmassa työtovereikseen muita tunnettuja aktivisteja, kuten sittemmin vuosia ulkoasiainhallinnossa palvelleen filosofian tohtori Herman Gummeruksen. Lähettilääksi 16.10.1918 korotettu Gripenberg oli poliittiselta kannaltaan avoimen saksalaismyönteinen, joten hänen asemansa heikkeni ratkaisevasti maailmantilanteen muuttuessa vuoden 1918 kuluessa. Tasavallan presidentti Ståhlberg siirsi Gripenbergin eläkkeelle kuitenkin vasta lokakuussa 1919.

Sisällissodan loppuvaiheissa Vaasan hallituksen diplomatia keskittyi nimenomaan Tukholmaan, jossa va. asiainhoitaja oli välittömässä yhteydessä länsivaltojen edustajiin. Gripenbergin mukaan lähetystö toimi "kaiken sekä virallisen että puolivirallisen ja yksityisen valkoista armeijaa kannattavan toiminnan keskuksena", jonka työvoima muodostui pääasiassa lyhytaikaisista vapaaehtoisista. Maaliskuussa 1918 Vaasan senaatti oli lähettänyt senaattori H.G. Paloheimon Tukholmaan valvomaan Suomen kaupallisia etuja Ruotsissa ja selvittämään elintarvikkeiden hankintamahdollisuuksia. Näin muodostuneen lähetystön ns. kaupallisen osaston toiminta lakkautettiin kuitenkin tarpeettomana jo elokuun lopussa 1918 . Kuvaavaa on, että osaston kahden miehen henkilökunta oli ehtinyt vaihtua jo kahdesti ennen lakkautusta.

Toiminta monipuolistuu

Passi-, posti- ja kuriiriliikenteen määrällä mitaten Tukholma oli lähetystöistä vilkkain. Työmäärää kasvatti edustuston toimiminen etappiyhteytenä muihin ulkomaanedustustoihin. Pelkästään passiasioita oli toimiston esimiehen lisäksi hoitamassa kolme kansliahenkilökunnan jäsentä. Lähetystökanslia toimi osoitteessa Kungsgatan 7. Passitoimisto sijaitsi aluksi eri tiloissa (Jungfrugatan 5) kuin ahdas nelihuoneinen lähetystökanslia, mutta siirrettiin kustannussyistä lähetystön yhteyteen 1.8.1919 alkaen. Jo hieman aiemmin konsuliasioita hoitanut Tukholman konsulaatti oli siirretty lähetystön yhteyteen. Syynä olivat säästötoimenpiteet ja valmistautuminen konsulaatin lakkauttamiseen ja sen tehtävien ottamiseen lähetystön vastuulle. Edustustolla oli suuria vaikeuksia tulla toimeen eduskunnan sille osoittamilla niukoilla määrärahoilla.

Lähetystön tehtävät olivat moninaiset. Lähettiläs Gripenberg esitti 21.12.1918 ministeriölle poliisimiehen lähettämistä Tukholmaan tarkkailemaan kaupungissa oleskelevien suomalaisten punaisten salahankkeita ja juonitteluja. Valvonta vei lähettilään mielestä suunnattomasti sitä hoitavan virkamiehen aikaa. Ensimmäiseksi, joskin lyhytaikaiseksi, va. sanomalehtiattasheaksi Tukholmaan nimitettiin 29.4.1919 Kaarlo Erkki Kivijärvi, joka oli saman vuoden tammikuusta toiminut ministeriön sanomalehtitoimiston päällikkönä. Hänen ministeriölle 10.7.1919 lähettämässään muistiossa heijastuvat ajankohtaiset kielipoliittiset kiistat:

Kun on erinomaisen tärkeätä että Tukholman lähetystössä myös suomalainen aines on edustettuna ja kun ministerinä [= lähettiläänä] on ja todennäköisesti edelleenkin tulee olemaan ruotsalainen mies, olisi poliittisten asioiden lähetystösihteeriksi välttämättä nimitettävä suomalainen.

Kivijärvi huomautti sillä hetkellä edustavansa yksin "suomalaista ainesta" Tukholman lähetystössä.

Uudeksi lähettilääksi Tukholmaan tuli 11.10.1919 alkaen Jarl Werner Söderhjelm (1859-1931). Ennen Tukholman kauttaan hän toimi Suomen tiedotustoimiston päällikkönä Kööpenhaminassa. Aiemmin Söderhjelm oli toiminut germaanisen ja romaanisen filologian sekä kotimaisen ja yleisen kirjallisuushistorian professorina. Heti virkakautensa aluksi hän joutui kamppailemaan ministeriön asettamien säästötavoitteiden kanssa ja sinnikkäästi torjumaan vaatimukset palkkojen alennuksista ja henkilöstön vähentämisestä. Ulkoasiainministeri Rudolf Holstille lähettämissään kirjeissä hän kuvaili — mahdollisesti hieman tarkoitushakuisesti — henkilökunnan tekevän säännöllisesti ylitöitä ja jopa kaksinkertaisia työpäiviä. Söderhjelm toimi lähettiläänä yhdeksän vuotta ja jäi eläkkeelle 1.11.1928.

Vuosina 1920-21 lähetystökanslia jatkoi toimintaansa osoitteessa Kungsgatan 7, mutta lähettiläs Söderhjelm ehti asua osoitteissa Birger Jarlsgatan 25 ja Narvavägen 7 ennen muuttoaan osoitteeseen Strandvägen 5 B talvella 1921-22. Lähetystökanslia muutti vielä samana vuonna samassa rakennuksessa sijainneeseen huoneistoon. Osoite pysyi muuttumattomana aina 1940-luvulle asti, mutta talon sisällä käytössä olleiden tilojen määrä vaihteli hieman vuosien kuluessa.

Ruotsin suhtautuminen Suomeen

Lähetystössä haluttiin varsinkin suhteita rasittaneen Ahvenanmaan kysymyksen kärjistyttyä välttää kaikkia ulkopoliittisen kokemattomuuden paljastavia yhteydenottoja ruotsalaisiin. Ministeriön pyytäessä tietoja ruotsalaisesta protokollakäytännöstä, vastattiin lähetystöstä elokuussa 1921:

Väliemme kehityttyä tunnettuun suuntaan voi joskus olla suorastaan nöyryyttävää käyttää hyväkseen Ruotsin kohteliaisuutta. Ovathan ruotsalaiset muutenkin taipuvaisia katsomaan meitä huonommiksi mitä maailmantottumukseen tulee. Täällä me mahdollisuuksien mukaan olemme välttäneet antaa ruotsalaisten näin katsoa kortteihimme.

Lähettiläskautensa lopussa Söderhjelm saattoi analysoida Ruotsissa vallitsevaa suhtautumista Suomeen kolmijakoisesti: Ruotsin viralliset edustajat, ennen kaikkea ulkoministeriö ja sotilasviranomaiset, olivat korrekteja, ystävällisiä ja avuliaita. Toisen ryhmän muodostivat yksityiset henkilöt, jotka "terveen järjen" johtamina ymmärsivät Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön tärkeyden. Kolmantena joukkona oli ns. suuri yleisö, joka oli lähinnä välinpitämätöntä, mutta kuitenkin mielipiteiltään ennakkoluuloista ja "kylmää". Oman kokonaisuutensa muodostivat sanomalehdet, joiden kanta oli "häilyvä, pintapuolinen ja pohjaltaan välinpitämätön". Erityistä haittaa suhteille aiheuttivat Söderhjelmin mukaan molempien maiden sanomalehdistön vahingoniloinen kirjoittelu sekä Suomessa opiskelijoiden äärimmäisyyksiin mennyt kielipolitikointi.

Selkkauksia lamavuosina

Söderhjelmin jälkeen lähettilääksi nimitettiin Rafael Waldemar Erich (1879-1946), joka oli aiemmin toiminut Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professorina, kansanedustajana (1919-24) sekä pääministerinä (1920-21). Tukholmaan hän siirtyi Bernin vt. lähettilään ja Kansainliiton vakinaisen valtuutetun tehtävistä. Erich virkautui 16.1.1929 ja jätti valtuuskirjeensä Ruotsin kuninkaalle 26.1.1929. Erich tunnettiin erityisesti kansainvälisen oikeuden asiantuntijana, jonka osaamista ulkoasiainministeriö tarvitsi säännöllisesti esimerkiksi Haagin tuomioistuimeen liittyvissä tehtävissä. Erichin toimikauteen sisältyi myös vuosiin 1933-34 ajoittunut ja melkoisesti julkisuutta saanut ns. Snellman-selkkaus, jossa Suomen lähettiläästä julkaistiin ruotsalaisessa äärioikeistolaislehdessä herjauskirjoitus. Lähteeksi paljastui lähetystösihteerinä toiminut lapuanliikkeen kannattaja Teo Snellman, joka laati esimiehestään myös perättömiä ilmiantokirjeitä suomalaisviranomaisille. Kiista raukesi lopulta Snellmanin irtisanoutumiseen ulkoasiainhallinnon palveluksesta.

Resurssipula oli 1920- ja 1930-luvulla lähetystön pysyvä ongelma. Lamavuodet 1930-luvun alussa merkitsivät myös Tukholman edustustolle henkilökunnan supistuksia lähettiläs Erichin tiukasta kirjelmöinnistä huolimatta. Muistioissa avustajien tarvetta perusteltiin Suomen ja Ruotsin suhteiden moninaisuudella, johon lueteltiin kuuluvaksi konsuliasioiden, laivaliikenteen ja merimiesten runsaus, korvausasiat, yksityisten tiedustelut, yhteyksien hoitaminen Ruotsissa sijaitseviin kunniakonsulaatteihin, kaupallisten olojen seuraaminen, huomattavat suomalaiset matkailijamäärät kaupungissa sekä pula lainopillisten kysymysten osaajista.

Työntäyteinen sota-aika

Vuoden 1936 alkupuolella ulkopoliittinen johto pyysi Tukholman-lähettilääksi Juho Kusti (J.K.) Paasikiveä (1870-1956), joka oli aiemmin toiminut senaattorina (1908-09) ja Kansallis-Osake-Pankin pääjohtajana (1914-34). Paasikivi oli Kivimäen hallituksen vuonna 1935 esittelemän uuden ulkopoliittisen linjan, ns. pohjoismaisen suuntauksen, kannattaja. Lähettilääksi ryhtyminen vaati tarkkaa harkintaa, mutta lopulta Paasikivi ilmoitti suostuvansa virkaan erityisehdoin. Hän pidätti itselleen "moraalisen oikeuden" palata syksyllä 1937 kotimaahan, jos edustusvelvollisuudet kävisivät liian raskaiksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan 1.12.1936 alkanut lähettiläskausi jatkui virallisesti aina talvisodan syttymiseen 30.11.1939 saakka, jolloin Paasikivestä tuli Rytin hallituksen salkuton ministeri. Talvisodan alkamiseen saakka ulkoministerinä toimineesta Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Juho Eljas Erkosta (1895-1965) tuli Tukholman va. asiainhoitaja. Erkko jätti Tukholman 31.5.1940 ja seuraajaksi saapui Helsingin yliopiston soveltavan fysiikan professori Jarl Axel Wasastjerna (1896-1972). Wasastjerna oli silloisen ulkoministeri Rolf Wittingin luottomies ja hyvin informoitu poliittisen johdon suunnitelmista. Toisen maailmansodan aikana Tukholman-lähetystön merkitys oli keskeinen. Etappiyhteytenä toimimisen lisäksi lähetystölle kertyi entistä mittavampia poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia velvollisuuksia. Henkilökunnan työpaine oli koko sodan ajan tuntuva. Eniten panostettiin lähetystön tiedotustoimintaan sekä Suomen huoltotilanteen kannalta kriittisiin kauppa- ja maksukysymyksiin. Konsulitehtävät ja sosiaaliset tehtävät vaativat runsaasti työtä. Ruotsin humanitäärinen apu jatkui koko toisen maailmansodan ajan raha- ja tarviketoimituksina. Lisäksi Ruotsiin oli saapunut kymmeniätuhansia Suomen kansalaisia sotalapsina, hoidettavina haaavoittuneina tai pakolaisina.

Muutto Västra Trädgårdsgatanille

Lähetystön perustamisesta saakka vireillä ollut hanke oman kiinteistön hankkimiseksi toteutui viimein vuonna 1942. Strandvägenin huoneistoissa oli niin ahdas, että lähettilään virka-asunnostakin pari huonetta oli virastokäytössä. Passi- ja konsuliasiainosasto (Birger Jarlsgatan 18), kaupallisen avustajan toimisto (Strandvägen 3) ja taloudellisen avustajan toimisto (Norrmalmstorg 2) olivat joutuneet siirtymään omiin vuokratiloihinsa. Osoitteesta Västra Trädgårdsgatan 13 hankittiin 1700-luvun loppupuolella rakennettu talo, jota pidettiin arkkitehtoonisesti ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokkaana. Myyjänä oli ylikamarijunkkari, kreivi Henning Wachtmeisterin perikunta. Rakennus- ja korjaustöiden tuli olla valmiina 1.10.1942 mennessä ja viralliset vihkiäiset pidettiin itsenäisyyspäivänä 1942. Lähettiläs kehui uusien, väljien toimistotilojen tarjoavan ulkoiset mahdollisuudet tehostaa koko lähetystön toimintaa. Erityisesti tämä koski sanomalehti- ja propagandatoimistoa, joka sai käyttöönsä kolme tilavaa huonetta ja arkistoholvin. Ongelmana oli edelleen työvoimapula, joka haittasi varsinkin sanomalehtitoimiston toimintaa. Passi- ja konsuliasiaintoimisto jatkoi toimintaansa vanhoissa tiloissaan, joista se muutti vuonna 1945 osoitteeseen Wittstocksgatan 17. Siellä toimisto jatkoi aina vuosiin 1962-63 saakka, jolloin se siirtyi muutamaksi vuodeksi lähetystökanslian yhteyteen ennen vuodenvaihteen 1966-67 muuttoa osoitteeseen Skeppsbrogatan 24.

Sodan jälkimainingit

Wasastjerna erosi lähettilään tehtävistä 15.4.1943 ja palasi hoitamaan virkaansa yliopistossa. Uusi lähettiläs oli Georg Achates (G.A.) Gripenberg (1890-1975), joka oli Suomen ensimmäisen Tukholman lähettilään Alexis Gripenbergin poika. Hän siirtyi Tukholmaan Pyhän Istuimen lähettilään paikalta, oltuaan sitä ennen vuosina 1933-1942 Suomen Lontoon lähettiläs. Tukholman lähetystön ensimmäisenä toimintavuonna hän oli ehtinyt toimia isänsä palkattomana yksityissihteerinä ennen liittymistään Suomeen valkoisten joukkoihin. Lähettiläänä Gripenberg oli mukana jatkosodan loppuvaiheen erillisrauhantunnusteluissa. Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi tiesi Tukholman lähetystön tärkeyden ja piti Gripenbergiä lähettiläistä kaikkein pätevimpänä, joten hänen virkakautensa Tukholmassa jatkui aina vuoteen 1956 saakka. Suurlähettilääksi hänet nimitettiin vuonna 1954.

Edustuston rooli maitten välisten talous-, sosiaali- ja kulttuurisuhteiden hoidossa pieneni vähitellen suorien viranomaiskontaktien yleistyessä, mutta poliittinen merkitys säilyi. Keskeisiä olivat sotilaallisiin liittoutumiin ja rauhanomaiseen yhteistyöhön liittyvät kysymykset. Sota-ajalta peräisin olevia taloudellisia ja sosiaalisia asioita selviteltiin vielä vuosia sodan päättymisen jälkeen. Lähetystön henkilökunta oli pienentynyt sotien aikaisesta vahvuudesta, joten rutiiniasioissakin riitti hoidettavaa. Vuonna 1955 lähetystössä työskenteli yhteensä 27 henkilöä, joihin lukeutuivat neljä virkamiestä, sotilasasiamies, kaksitoista lähetettyyn kansliahenkilökuntaan kuuluvaa ja viisi vahtimestaria.

1960-luku

Gripenbergin seuraajaksi nimitettiin 16.5.1956 alkaen Päivö Kaukomieli (P.K.) Tarjanne (1903-1989) Kööpenhaminan suurlähettilään tehtävistä. Tarjanne oli toiminut aiemmin Tukholmassa lähetystösihteerinä vuosina 1934-38. Vuonna 1961 suurlähettilääksi tuli entinen ulkoministeri (1951-1952), pääministeri (1953-54), Suomen Pankin pääjohtaja ja Lontoon suurlähettiläs (1955-57) Sakari Severi Tuomioja (1911-1964). Hän viihtyi työssään ja piti Tukholman lähettilään tehtävää Suomen kannalta tärkeämpänä kuin aiempaa virkaansa Lontoossa. Tuomiojan toimikauden keskeisiä tapahtumia olivat Suomen ja Neuvostoliiton välinen noottikriisi vuonna 1961 ja presidentti Kekkosen vuonna 1963 tekemä aloite Pohjolan ydinaseettomasta vyöhykkeestä. Tuomiojan työ Tukholman suurlähettiläänä katkesi kesken, kun hän sai sairaskohtauksen toimiessaan YK:n tehtävissä Kyproksen kriisin sovittelijana ja menehtyi syyskuussa 1964.

Eero Aarne Wuoren (1900-1966) lyhyen va. asiainhoitajakauden jälkeen suurlähettilääksi nimitettiin 1.3.1965 alkaen Carl Fredrik Ralph Alexander Enckell (1913-2001), jonka nelivuotisen suurlähettiläskauden aikana Suomen ja Ruotsin poliittiset suhteet olivat läheiset. Aiemmin hän oli toiminut UM:n poliittisen osaston osastopäällikkönä ja Suomen YK-suurlähettiläänä New Yorkissa. Enckellilläkin oli aiempaa kokemusta Tukholmasta, sillä hän oli ollut kaupungissa II lähetystösihteerinä vuosina 1944-45. Enckell totesi Suomen merkityksen Ruotsille olevan niin suuri, että lähettiläämme on tai hänen tulisi olla "asemassa, joka muissa pääkaupungeissa kuuluu yleensä suurvaltojen edustajille".

1970-luvulta nykypäivään

Leo Olavi Tuominen (1911-1981) siirtyi Tukholman suurlähettilääksi 1.11.1969. Hänen seuraajakseen nimitettiin vuonna 1972 poliittisen osaston osastopäällikkönä ja Suomen YK-suurlähettiläänä toiminut Max Jakobson (1923-2013). Jakobson on todennut, että riippui suurlähettiläästä itsestään, missä määrin hän pystyi hyödyntämään Tukholmassa tarjolla olevia vaikutusmahdollisuuksia. Yhteistyö tapahtui usein lähetystön ohitse suoraan hallitusten jäsenten ja virkamiesten kesken. Suurlähettilään roolin Jakobson kiteytti:

Ellei tämä itse aktiivisesti pysty pitämään käsissään maiden välisten suhteiden olennaisten kysymysten hoitoa, hänen toimintansa jää helposti pelkästään eräänlaisen virallisen hotelli- ja ravitsemusliikkeen johtamiseksi.

Vuonna 1975 Jakobsonin tilalle siirtyi Jorma Jaakko Vanamo (1913-2006) Rooman suurlähettilään tehtävistä. Vanamon kausi Tukholmassa kesti vuoteen 1980, jolloin hän jäi eläkkeelle. Tilalle tuli UM:n hallinnollisen alivaltiosihteerin tehtävistä Paul Verner Erkki Gustafsson (1923-2002). Gustafsson oli toiminut Tukholmassa jo vuosina 1957-60 I lähetystösihteerinä. Gustafssonin siirryttyä valtioneuvoston kanslian kansliapäälliköksi vuonna 1983, hänen tilalleen siirrettiin Wienin suurlähettilään paikalta Björn-Olof Georg Alholm (1925- 2011).

Alholm jäi eläkkeelle vuonna 1991, jolloin hänen tilalleen nimitettiin Matti Kalervo Kahiluoto (1931-2018). Kahiluoto siirtyi Tukholmaan Wienin suurlähettilään paikalta, sitä ennen hän oli toiminut UM:n poliittisen osaston osastopäällikkönä. Kahiluodon jäätyä eläkkeelle vuonna 1996 Tukholmaan nimitettiin suurlähettilääksi Heikki Talvitie (1939-). Suurlähettiläs Pertti Torstila (1946-) astui virkaansa 1.10.2002, josta hän siirtyi 1.5.2006 ulkoasiainministeriön valtiosihteerin tehtävään.

Hänen seuraajanaan suurlähettiläänä toimi Alec Aalto (1942-) 1.6.2006 alkaen. Alec Aalto siirtyi eläkkeelle vuonna 2010, minkä jälkeen suurlähettiläs Markus Lyra (1945-) nimitettiin virkaansa 15.2.2010 alkaen. Hänen seuraajansa suurlähettiläs Harry Helenius (1946-) aloitti Tukholmassa 15.3.2011. Suurlähettiläs Jarmo Viinanen (1959-) työskenteli Tukholmassa 1.8.2014-19.9.2016. Matti Anttonen (1957–) aloitti suurlähettiläänä 1.1.2017 ja siirtyi 1.3.2018 ulkoministeriön valtiosihteerin tehtävään. Hänen seuraajansa on Liisa Talonpoika (1961–), joka aloitti suurlähettilään tehtävässä 16.5.2018.

Sami Heino
Ulkoasiainministeriö,
tietopalvelu

Tulosta

Tämä dokumentti

Päivitetty 29.5.2018


© Suomen suurlähetystö, Tukholma; Suomen kunniapääkonsulaatti, Göteborg
 | Tietoa palvelusta  | Yhteystiedot