
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö osallistuu Nato-kokouksiin Chicagossa 20.-21. toukokuuta. Chicagosta presidentti Niinistö matkustaa suoraan Tukholmaan, jossa hän osallistuu prinsessa Estellen ristiäisiin. Kastetilaisuus on Tukholman Kuninkaanlinnan kirkossa. Myös tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio osallistuu juhlallisuuksiin Tukholmassa. Lue lisää...
Jääkiekon MM-kisat on suurin vuosittain järjestettävä talviurheilutapahtuma maailmassa, ja tänä vuonna kisan vetovastuussa ovat naapurukset Ruotsi ja Suomi. Vuoden 2012 maailmanmestaruuskisojen lähtölaukaus kajahti 4. toukokuuta. Helsingissä pelattavien otteluiden lipuista on myyty jo suurin osa, ja osa Suomen joukkueen otteluista on kutakuinkin loppuunmyytyjä. Lue lisää...
Eurooppa-päivänä 9. toukokuuta Tukholman Kungsträdgården tarjoili laajan kansainvälisen kattauksen, kun eri Euroopan maat esittäytyivät yleisölle. Kävijät pääsivät muun muassa maistelemaan erilaisia kansallisia herkkuja, kuulemaan reipasta musiikkia ja kyselemään mieltään askarruttaneita kysymyksiä eri maiden edustajilta. Lue lisää...
Oli erään aurinkoisen päivän aurinkoinen alkuilta. Olin päättänyt lähteä seikkailulle, ja minulla oli aikaa ja seikkailijan avoin mieli. Seikkailu alkoi Suomen suurlähetystön portilta Tukholman Gärdetistä. Lue lisää...