
Muumit voi nyt nähdä valkokankaalla kolmiulotteisina, kun kokopitkä 3D-animaatioelokuva niiden seikkailuista on tehty. Elokuva Muumi ja punainen pyrstötähti tulee Suomessa ensi-iltaan 6.8.2010 ja Ruotsissa 8.10.2010. Suomalaisten tekemässä elokuvassa kuullaan myös Pohjoismaisia näyttelijöitä.
Suomalainen elokuva sai jo keväällä Cannesin elokuvajuhlilla erittäin kiinnostuneen vastaanoton ja se on myyty lukuisiin maihin, esimerkiksi Ruotsiin ja Iso-Britanniaan. Tekijöiden mukaan siinä yhdistyvät käsityö, teknologia ja syvyyskerronnan osaaminen.
- Elokuvassa on kunnioitettu alkuperäismateriaalia, joka tehtiin aikanaan Puolassa ja Itävallassa, mutta siinä on myös paljon uutta materiaalia, kertoo tuottaja Tom Carpelan Filmkompaniet Alphasta. Hän viittaa tv-sarjana 70- ja 80-lukujen vaihteessa esitettyyn nukkeanimaatioon.
Elokuva on ensimmäinen Pohjoismainen kokopitkä stereoskooppinen 3D-animaatioelokuva. Sen katsomiseen tarvitaan erityiset lasit. Kolmiulotteisuuden vaikutelman ansiosta muumit näyttävät ”pulleilta ja pehmeiltä”.
- Muumit ovat kotoisin täältä Pohjolasta, siksi tuntuu luonnolliselta hakea tekijöitä juuri Pohjoismaista, sanoo elokuvan ohjaaja Maria Lindberg.
Uteliaat ja ystävälliset hahmot sekä Tove Janssonin alkuperäisteos viehättävät pohjoismaisia tekijöitä. Käsikirjoituksesta vastaavat Minna Karvonen, Iivo Baric, Joel Backström ja Anders Larsson. Maailmanloppua pelkäävät muumit lähtevät elokuvassa tutkimusretkelle tähtitorniin. Lauttamatka ei sujukaan odotusten mukaan vaan luonnonvoimat yllättävät.
Suomalaisten lisäksi elokuvaa tähdittää näyttelijät Ruotsista ja Tanskasta. Kansainvälisessä versiossa mukana ovat Stellan Skarsgård, Peter Stormare ja Alexander Skarsgård. Musiikin ovat säveltäneet islantilainen Björk ja Andrzej Rokicki.
Ruotsinkielisessä versiossa äänirooleissa ovat tunnetut suomenruotsalaiset Mark Levengood, André Wikström ja Maria Sid. Äänillään esiintyvät myös ruotsalaiset Helena Mattson ja Max von Sydow
Elokuva Muumi ja punainen pyrstötähti tulee Suomessa teattereihin 6.8.2010 ja Ruotsissa 8.10.2010. Tukholmassa ja Göteborgissa elokuva tulee esitykseen myös suomeksi. Elokuvan kesto on 1t 17min.
Seuraava elokuvakin on jo suunnitteilla. Työ alkaa mahdollisesti jo syksyllä.
Lisää elokuvasta suomeksi ja englanniksi osoitteesta:
http://www.originalmoomin.com/index2.html
Teksti: Minna Rajainmäki