
Suomalais-ruotsalaista kansanmusiikkia Merkkivuosi 1809 -teemalla
Tänä vuonna sekä Ruotsissa että Suomessa kiinnitetään huomiota maidemme valtionyhteyden katkeamiseen ja teiden erkanemiseen 200 vuotta sitten. Merkkivuoden 1809 johdosta molemmissa maissa järjestetään useita eri tapahtumia ja aktiviteetteja. Niistä yksi on suomalaisten, ruotsalaisten ja ahvenanmaalaisten 8-19 vuotiaiden lasten ja nuorten yhteinen kansanmusiikkikiertue NÄPPÄRIT, ruotsiksi GRANNLÅT.
Kiertueeseen, joka kattaa neljä konserttia Suomessa ja Ruotsissa 14.-18. elokuuta, osallistuu noin 120 lasta ja nuorta mm. Kaustisen Näppäripelimannit-yhdistyksestä, Norrköpingin Suzukiyhdistyksestä
ja Alandia Strings -yhdistyksestä. He tulevat soittamaan suomalaista ja ruotsalaista kansanmusiikkia viimeiseltä kahdelta vuosisadalta.
Konsertit järjestetään Turussa 14.8. Turun musiikkijuhlien yhteydessä, Maarianhaminassa 15.8., Skansenilla Tukholmassa 16.8. sekä Norrköpingissä 18.8. kaupungin musiikkijuhlien yhteydessä.
Konserttiohjelman teemana on Merkkivuosi 1809 ja Suomen sota. Ohjelman on luonut Mauno Järvelä, joka on yksi Suomen tunnetuimmista tekijöistä kansanmusiikin ja musiikkipedagogiikan saroilla. Järvelän kanssa taiteellisen vastuun hankkeesta jakaa Päivikki Wirkkala-Malmqvist, joka toimii opettajana sekä Norrköpingin kulttuurikoulussa että Tukholman Musiikkikorkeakoulussa. ”Ohjelmistossa otetaan huomioon maidemme monisatavuotinen yhteys, joka tulee selvästi ilmi
Pohjanlahden molemmin puolin soitetussa kansanmusiikissa. Ohjelmaan kuuluu useita sävelmiä, joita on soitettu hyvin samankaltaisina versioina sekä Ruotsissa että Suomessa. Mukana on myös uutta materiaalia, esimerkiksi kappale, joka valottaa Suomen sodan tapahtumia”, kertoo Järvelä.
Kansanmusiikkihanke on osa Merkkivuoden 1809 virallista ohjelmaa ja sitä tukevat sekä Suomen että Ruotsin Merkkivuoden toimikunnat, Ruotsin ja Suomen suurlähetystöt Helsingissä ja Tukholmassa sekä kulttuurirahastot molemmissa maissa.
Lisätietoja NÄPPÄRIT/GRANNLÅT-kansanmusiikkikiertueesta antavat Mauno Järvelä, puh. +358 40 593 0345 ja Päivikki Wirkkala-Malmqvist, puh. +46 73 567 9650
16.8.2009 0:00 - 18.8.2009 0:00
Paikka
Tukholma ja Norrköping